Pankakosken Vaellusretkikunnan päiväkirja

...eli kolme kahjoa retkellä reput selässä

Mietteitä matkan varrelta

Sunnuntai

Maanantai

Tiistai

Keskiviikko

Lisää valokuvia

Päivien kohdalle on koottu lyhyt selostus tapahtumista ja otteita matkapäiväkirjasta.

Kävijäkysely
Harrastatko itse vaellusta?

Kyllä harrastan
Harrastin ennen, mutten enää
En vaellusta, mutta retkeilyä
En harrasta


Tulostilanne

Kesä 2002

Änäkäinen - Aittokoski - 27 km:n 4-päiväinen vaellus

Edelliskesäisen kovassa helteessä "kärsityn" vaelluksen jälkeen oli vuorossa ainakin kokeneen 3-henkisen retkikuntamme mukaan "mammanpoika" -luokkaan lukeutuva helppo 4-päiväinen 27 kilometrin vaellus Lieksan Karhunpolulla. Karhunpolku on Lieksan itäosissa kulkeva Patvinsuon kansallispuistosta aina Kuhmoon asti yltävä 133 km:n pituinen hieno retkeilyreitti, jonka pohjoiseen osaan nyt kyseessä ollut vaellusreittimme sijoittui. Edelliskesänä kokeilimme reitin eteläpäätä, joka tulikin jo tutuksi.

Pankakosken vaellusretkikunta (Matleena Huovinen, Karoliina Huovinen ja Olli Rovio) valmiina uusiin haasteisiin.

Varsinaista selviytymisretkeä ei vaelluksesta tullut, sillä Karhunpolku on varustettu muutaman kilometrin välein sijaitsevilla laavuilla ja nuotiopaikoilla tai vapaasti käytettävissä olevilla autiotuvilla (joissain on jopa sauna ja kaivo.) Kuitenkin lähes 30 asteen helteet tirauttivat hien pintaan heti kun nosti (varsinaisen rinkan puuttuessa) tavallisen koulurepun selkään, johon oli jos jonkinlaisilla omatekoisilla ripustuksilla saatu mahtumaan n. 25 kiloa tavaraa! Lisäksi päälle oli puettu pari vyölaukkua ja kupeella keikkui vyöstä puukko, kuksa sekä nokinen pakki (sekin luonnollisesti sullottu täyteen tavaraa.)

Mikä siinä repussa sitten painoi? Eikö mukana ollut jo ylimääräistäkin tavaraa? Kyllä ja ei, sillä vaatteet (jotka ovat kuumalla ilmalla nopeasti hiestä märkinä) ja ruoka (erilaisia pussikeittoja ja -muhennoksia, makaronia, n. kilo karkkia/henkilö (välttämättömyys), vähän säilykkeitä ja aimo annos näkkileipää natusteltavaksi) painavat yllättävän paljon. Lisäksi tarvittiin retkikeitin kattiloineen ja sen polttoaine ruuan valmistukseen. Myös taskulamput, matkaradio (+vara-akut), kenttäpullot vettä varten, kartat, vessapaperia, pieni lääkepussi laastareineen, ruokailuvälineet, kynät ja matkapäiväkirja, onkilaitteet ja matopurkki, sekä kamera täyttivät lahjakkaasti pienen repun laitojaan myöten täyteen. Sitten niitten lisäksi mukana kulkivat vielä makuupussi ja makuualusta (telttaa ei tarvittu, sillä nukuimme laavuissa ja kämpällä), sekä rantasandaalit varakengiksi lenkkareitten lisäksi. Kukaan ei jostain syystä nimittäin halunnut pitää lenkkareita jalassaan enää iltaisin vaelluksen jälkeen...

Oikeastaan vaelluksen ainoa vaikeampi asia oli vesi, sillä pohjavettähän ei alueelta luonnollisesti saanut, jollei itse halunnut kaivaa kaivoa jonnekin matkan varrelle. Siihen meillä ei ollut aikaa eikä lapioita (heh, heh), joten oli turvauduttava järvi- ja jokivesiin. Aluksi keittelimme iltaisin pakilla nuotiolla vettä, mutta koska jano oli kuumina pävinä kova ja vesi kiehuttamisen jälkeen pitkään ikävän lämmintä, otin ohjat omiin käsiini ja turvauduimme (tytöt eivät muuten tätä tainneet tietääkään, kun minä huolehdin vedestä...) moneen otteeseen pelkkään lammen rannasta kaapaistuun pintaveteen. Joskus kyllä hirvitti hieman juoda suolampien paikallaan seissyttä lämmintä ja tummaa vettä, mutta kenellekään ei onneksi tullut vatsatautia. Lieksassa luonnonvedet ovat onneksi aivan juomakelpoisia.

Vaellus on kaikesta huolimatta (ja juuri sen takia) erittäin hauska ja suositeltava harrastus kaikille. Tänäkin kesänä suuntaa vaellusretkikuntamme lenkkareitten kärjet jonnekin päin Lieksan erämaita, aika näyttää minne ja miten pitkälle reissulle. Varmaa on vain se että niin tapahtuu.

Kuvat ja tekstit: Olli Rovio

Palautetta minulle voit antaa sähköpostin välityksellä osoitteeseen koskelai@mbnet.fi

Takaisin Pankakosken kylälehden Koskelaisen sivuille

Copyright Olli Rovio 2003